Suomalaisten yleinen maallistuminen on osaltaan johtanut kirkossa käymisen vähentymiseen. Kun joka sunnuntaiset kirkkovierailut eivät enää uskonnonvapauden takia ole pakollisia, ei se monellekaan kuulu viikon ohjelmaan.

Toisin oli ennen 1900 luvun alkua, jolloin kirkossa käyminen oli tehty pakolliseksi sakon uhalla. Vasta vuonna 1923 vuonna säädetty uskonnonvapauslaki lopetti kirkossa käyntipakon ja tänä päivänä jumalanpalveluksissa käy vain noin 1 prosentti seurakuntalaisista. Eroa on myös kävijöiden sukupuolijakaumassa – miehet käyvät kirkossa ja muissa hengellisissä tilaisuuksissa naisia vähemmän.

Perhe asettaa käytösmallit
Perheiden sisällä kirkossakäynti periytyy lapsille varsin erilailla, riippuen siitä onko kirkossa kävijä perheen isä vai äiti. Isän rooli kirkossakäynnin yhteydessä tuntuu olevan suurempi. Eli mikäli perheen isä käy kirkossa edes epäsäännöllisesti on todennäköisempää, että myös lapset käyvät kirkossa. Jos taas ainoastaan perheen äiti käy kirkossa, saattaa se jopa vähentää lasten halukkuutta käydä kirkossa.

Avioliittoon vihkiminen ja lapsen nimenanto eivät enää ole ainoastaan kirkon oikeuksia tai velvollisuuksia, joten niidenkään takia ei enää tarvitse mennä kirkkoon. Väestörekisteriä hoitavat nykyään maistraatit. Perhekäsitysten muuttuminen vaikuttaa myös olennaisesti kirkossa käyntien määrään. Esimerkiksi Helsingissä vain joka toinen lapsi saa kristillisen kasteen.

Arvot muuttuvat
Kirkossa käyntiä ei yksinkertaisesti pidetä enää tärkeänä. On kuitenkin tilanteita, jolloin kirkosta ja seurakunnalta haetaan tukea. Läheisten kuolema, tai muut dramaattiset tapahtumat saattavat lisätä kirkossa käyntiä hetkellisesti. Myös erilaiset luonnonkatastrofit ja onnettomuudet saavat ihmiset pysähtymään ja miettimään omaa kuolevaisuuttaan.

Uskossa oleville ihmisille kirkossa käynti sen sijaan on tärkeää. He hakevat usein kirkosta vahvistusta uskolleen ja samanhenkisiä ihmisiä ympärilleen. Ja kirkossa on helppo hiljentyä. Jo kirkkosaliin astuminen luo tietyn tunnelman – ei uskovaisellekin.

Kirkon käyntikalenterin tärkeät päivät
Kirkkovuosi on jaettu Raamatun mukaan eri vaiheisiin, joista jokaisella on omat teemansa saarnoissa. Kukapa meistä ei olisi ainakin joskus istunut kirkossa jouluaamuna ja kuunnellut ilosanomaa Jeesuksen syntymästä, tai käynyt laulamassa joululauluja ensimmäisenä adventtina. Kirkkojen penkit täyttyvät myös pääsiäisen aikaan ja kesäisin konfirmaatiotilaisuuksia juhliessa.

Loppukatsaus
Kirkossa käymättömyys ei välttämättä tarkoita, etteikö ihmisillä olisi uskoa. Moni tuntee sisimmässään että on olemassa jokin korkeampi voima, joka ohjaa ihmistä elämän karikoissa ja jonka puoleen voi kääntyä, kun elämä ei aina mene niin kuin on suunniteltu. Jokaisella meistä on heikot hetkemme. Heikkoudet koetaan usein yksilöllisenä asiana, sen sijaan että kirkko tarjoaisi patenttiratkaisun joka ongelmaan uskonnon helmoista.

Ehkäpä nykyinen trendi eli kirkossa käymisen vähentyminen johtuu osittain kirkon suuresta ja pakottavasta roolista aikaisempina vuosina, jolloin esimerkiksi kirkossakäynti oli pakollista. ”En mene vain, koska voin olla menemättä” -ajattelu tuntuu pitävän pintansa kansalaisten keskuudessa.