Uskonnonvapaus Suomessa

Uskonnonvapaus Suomessa perustuu vuonna 1923 säädettyyn lakiin, jonka mukaan jokaisella on oikeus päättää itse uskonnollisesta asemastaan. Toisin sanoen, kuuluuko hän johonkin uskonnolliseen seurakuntaan tai yhdistykseen vai ei.

Kristinuskon tullessa Suomeen 1000 – luvulla, uskonvapaus oli aluksi vain yksittäisten ihmisten kääntyneisyyttä. Katolinen kirkko, joka tuolloin oli valtakirkko, alkoi kuitenkin pian käännyttää pakolla suomalaisia. Tämä ei kuitenkaan sujunut aivan itsestään. Tiedetään, että Hämeenlinnassa sijaitseva Katumajärvi on saanut nimensä siitä, että siellä pestiin pakolla saatu kaste pois.

Katolilaisuudesta luterilaisuuteen
Vuodesta 1527 käynnistyi uskonpuhdistus Ruotsissa. Tuolloin katolinen kirkko menetti valta-asemansa ja evankelis-luterilaisesta uskonnosta tuli valtion uskonto. Ruotsissa muutos tapahtui poliittisista syistä ja uskontopakko astui voimaan Ruotsissa vuonna 1634. Suomen ollessa tuolloin osa Ruotsia, sama koski kansaamme ja kirkonmenoihin osallistuminen säädettiin pakolliseksi Itämeren tälläkin puolen.

Ensimmäiset merkit uskonnonvapauden suuntaan tulivat vuonna 1741, jolloin ulkomaalaisille annettiin lupa harjoittaa muuta kristillistä uskontoa kuin evankelis-luterilaista. Hieman myöhemmin, vuonna 1781, sallittiin muidenkin uskontojen harjoittaminen. Mutta vain ulkomaalaisille.

Valinnanvapautta perusteltiin sillä, että ulkomaalaisia tarvittiin Ruotsin taloudessa ja heidän sopeutumisensa maan oloihin tuli tehdä helpommaksi. Suomen puolella Kokkolan kirkkoherra Anders Chydenius ajoi voimakkaasti kyseistä uudistusta. Toisaalta Chydeniuksenkin mukaan, mikäli vieraan uskonnon harjoittaja yritti käännyttää muita uskontonsa kannattajaksi, häntä uhattiin vakavilla seuraamuksilla kuten esimerkiksi omaisuuden takavarikoinnilla ja elinikäisellä maanpakolaisuudella.

Old wood church steeple with cross at sunset- Copy space with zoom applied.

Uskonnon vapaus tänään
Vuodesta 1923 voimaan tullut uskonnonvapauslaki muutti käytännössä asioita vain vähän, koska esimerkiksi avioliittoon tarvittiin kirkon siunaus. Toisin sanoen vihkimisoikeus oli vain papistolla. Myöskään elo kirkosta eronneilla ei ollut helppoa, vaan he saattoivat kohdata vaikeuksia esimerkiksi etsiessään työpaikkaa. Puhuttaessa 1900-luvun uskonnonvapaudesta puhutaan käytännössä kirkon ja valtion eroamista toisistaan.

Meni kauan, ennen kuin vasta 1980 luvulla kouluissa korvattiin varsinainen uskonnon historian ja siveysopin opetus elämänkatsomustiedolla. Oikeussaleissa puolestaan korvattiin uskonnollinen todistajanvala yhteisellä neutraalilla vakuutuksella.

Tänä päivänä vuoden 1999 perustuslaki sallii jokaiselle uskonnon ja omantunnon vapauden tarkoittaen, että jokaisella henkilöllä on oikeus tunnustaa ja harjoittaa valitsemansa uskontoa, ilmaista vakaumuksensa ja valitessaan kuulua tai olla kuulumatta mihinkään uskonnolliseen yhdyskuntaan. Perustuslain ohella uskonnonvapauden Suomessa takaa uskonnonvapauslaki (453/2003). Myös YK:n ihmisoikeuksien julistuksen 18. artiklaa, joka takaa uskonnonvapauden, sovelletaan myös Suomessa.

Kirkosta eroaminen on yleistynyt 2000 luvulla samaan tahtiin kun yleinen maallistuminen on lisääntynyt. Viime aikoina lisääntynyt maahanmuutto vaikuttaa myös osaltaan muiden uskontojen ja elämänkatsomusten leviämiseen maassamme. E- jäsenyys on liittänyt Suomenkin moniuskonnollisen unionin osaksi ja kaikkien osapuolten uskonnonvapautta turvaavat sopimukset ja säädökset, niin Suomen kuin Euroopan Unioninkin tasolla.

litepress